Manuel Heitorin johdolla julkaistu itsenäinen asiantuntijaraportti on koonnut kaksitoista strategista suositusta, joiden tavoitteena on vahvistaa EU:n tutkimus- ja innovaatio-ohjelmaa, Horisontti Eurooppaa. Raportti toimii väliarviointina Horisontti Euroopalle, ja sillä pyritään kehittämään ohjelmaa sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Raportin on laatinut ryhmä, johon kuuluu 15 johtavaa asiantuntijaa ympäri Eurooppaa, ja jonka puheenjohtajana toimii Manuel Heitor, Portugalin entinen tiede-, teknologia- ja opetusministeri.
Align, Act, Accelerate: Research, Technology and Innovation to boost European Competitiveness raportti korostaa EU:n tutkimus- ja innovaatio-ohjelman eurooppalaista lisäarvoa. Asiantuntijat toteavat, että Euroopan globaali kilpailukyky, turvallisuus ja kestävyys edellyttävät lisää huippuluokan tutkimusta, vaikuttavia innovaatioita ja teknologian kehittämistä. Raportti perustuu alustaviin havaintoihin ja tietoihin Horisontti Eurooppa -ohjelmasta sekä aiemman Horisontti 2020 -ohjelman jälkiarvioinnista saatuihin löydöksiin ja päätelmiin.
Raportin suosituksiin sisältyy laaja kirjo toimenpiteitä, esimerkiksi teollisen tutkimuksen ja innovaatiorahoituksen vahvistamiseen sekä hallinnollisen taakan vähentämiseen ja yksinkertaistamiseen liittyen.
Asiantuntijat painottavat, että näiden suositusten toteuttamiseksi tarvitaan suurempaa, kohdennetumpaa ja turvattua budjettia, mikä vahvistaisi Euroopan asemaa johtavana toimijana kansainvälisessä tutkimus- ja innovaatioyhteistyössä.