FI

|

EN

Viisi suomalaista kaivos- ja teollisuushanketta valittiin EU:n strategisten hankkeiden listalle

Kuvan lähde: Lapin materiaalipankki. Kuvaaja Nina Susi. Tapojärvi, Outokummun Kemin kaivos.

Euroopan komissio ilmoitti 9. lokakuuta valinneensa 46 uutta kriittisten raaka-aineiden hanketta EU:n strategisesti tärkeiksi hankkeiksi. Hankkeilla vahvistetaan kriittisten raaka-aineiden tuotantoa ja jalostusta yhteensä 16 jäsenmaassa.

Näistä hankkeista viisi sijaitsee Suomessa, ja ne kaikki sijoittuvat Itä- ja Pohjois-Suomeen. Suomen hankkeita ovat koboltin ja nikkelin jalostushanke Kokkolassa, Hautalammen koboltti-nikkeli-kupari-kaivoshanke Outokummussa, alumiinituotannon jalostushanke Kokkolan ja Kruunupyyn rajalla, Soklin kaivoshanke Savukoskella sekä Suhangon kaivoshanke Ranualla.

”FinnCobaltin Outokummun kaivoshankkeen pääsy strategiselle listalle on erinomainen uutinen. Hankkeen edistämiseksi on tehty paljon hyvää työtä. Toivomme, että EU:n myöntämä status vauhdittaa hankkeen etenemistä eri vaiheissa ja tukee osaltaan teollisen investoinnin toteutumista”, toteaa Pohjois-Karjalan maakuntaliiton elinkeino- ja innovaatioasiantuntija Maarit Siitonen.

Hankkeilla edistetään EU:n strategista autonomiaa

Hankkeilla pyritään edistämään EU:n kriittisiä raaka-aineita koskevan säädöksen (Critical Raw Material Act) toteutumista. Käytännössä tämä tarkoittaa kriittisten raaka-aineiden tuotannon omavaraisuuden lisäämistä sekä arvoketjujen vahvistamista. Säädös tuli voimaan 23. toukokuuta 2024.

Strategisilla hankkeilla voidaan komission mukaan vähentää riippuvuutta EU:n ulkopuolisista lähteistä, ja hankkeet vahvistavat eurooppalaisia arvoketjuja muun muassa akkujen, puolustuksen ja ilmailun aloilla. Valitut hankkeet sijoittuvat arvoketjun eri vaiheisiin, kuten raaka-aineiden louhintaan, jalostukseen tai kierrätykseen.

Säädöksen tavoitteena on, että EU:lla on vuoteen 2030 mennessä riittävä kapasiteetti louhia vähintään 10 %, jalostaa vähintään 40 % ja kierrättää vähintään 25 % strategisten raaka-aineiden vuosikulutuksesta. Lisäksi kolmannesta maasta tulevan yksittäisen raaka-aineen tuonti ei saa ylittää 65 prosenttia EU:n vuosikulutuksesta.

Komission hankelistalle pääseminen sujuvoittaa lupaprosesseja

Strategisesti tärkeiden kohteiden listalle pääsemiseksi komissio järjesti vuonna 2025 haun, johon osallistui 102 hakijaa unionin jäsenvaltioista. Komissio ja ulkopuoliset asiantuntijat arvioivat hankkeita annetun säädöksen teknisen toteutettavuuden, ympäristövaikutusten ja sosiaali- sekä hallintostandardien kriteerien mukaisesti.

Listalle pääseminen sujuvoittaa hankkeiden saamia lupaprosesseja sekä siten voi nopeuttaa toiminnan aloittamista.

Komission tiedotteen mukaan strategisten hankkeiden on noudatettava sekä unionin että kansallista ympäristölainsäädäntöä. Lupien myöntämisen nopeuttamisen tarkoituksena on tehdä menettelyistä tehokkaampia ja ennustettavampia, ei alentaa ympäristö-, sosiaali- ja hallintostandardeja, komission nettisivuilla todetaan.

Komissio ja jäsenvaltiot jatkavat strategisten hankkeiden toteutusten tukemista. Komissio esimerkiksi helpottaa rahoituksen saatavuutta sekä tukee yhteyksiä toimittajien ja ostajien välillä raaka-aineiden mekanismin kautta (Raw Materials Mechanism).

Lisätiedot:

Komission tiedote

Kysymyksiä ja vastauksia hankkeesta

Critical Raw Material Act

Raw Materials Mechanism

Lista kaikista strategisista hankkeista