Komissio julkaisi Horisontti Eurooppa -ohjelman väliarvioinnin

Komissio on julkaissut väliarvioinnin Horisontti Eurooppa -ohjelman vaikutuksista. Arvion mukaan ohjelma tuottaa EU:lle merkittäviä taloudellisia ja yhteiskunnallisia hyötyjä.

Ohjelman odotetaan tuottavan vuoteen 2045 mennessä taloudellista hyötyä 11 euroa jokaista sijoitettua euroa kohden. Ohjelman kokonaisbudjetti on 93,5 miljardia euroa. Tähän mennessä ohjelma on rahoittanut yli 15 000 hanketta yhteensä yli 43 miljardilla eurolla.

Väliarvioinnissa korostetaan ohjelman vaikutuksia tutkimusrahoitukseen, tieteelliseen huippuosaamiseen ja innovaatioiden tukemiseen. Esimerkiksi Euroopan innovaationeuvoston (EIC) rahoitus on houkutellut yksityisiä sijoituksia kolminkertaisesti. Lisäksi kertakorvausmallit ovat vähentäneet hallinnollista taakkaa ja tehneet ohjelmaan osallistumisesta helpompaa, erityisesti pienille toimijoille.

Arvioinnin tulokset auttavat suuntaamaan sekä vuosien 2026–2027 työohjelman valmistelua, että seuraavan puiteohjelmakauden suunnittelua. Tavoitteena on muun muassa yksinkertaistaa hakuprosesseja, vahvistaa tukea eri toimijoille sekä madaltaa yritysten kasvun esteitä.

Lisätietoja:

Komission tiedote

Horizon Europe – European Commission