Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto
  Tutkimus, kehitys ja innovointi| 10.10.2018

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimiston erityisasiantuntijan viransijaisuus, Bryssel, Belgia

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimistossa Brysselissä on haettavana erityisasiantuntijan viransijaisuus, haku päättyy 29.10.2018 klo 14.00 (Suomen aikaa). Viransijaisuus on ajalle 1.1.2019–31.1.2020. Viransijaisuus täytetään sillä edellytyksellä, että nykyinen viranhaltija hakee virkavapautta.

Viransijaisuuden tehtäviin kuuluu mm. eri EU-rahoitus- ja politiikkasektorien (erityisesti TKI eri teemoineen) seuranta ja neuvonta, alueen edustaminen eurooppalaisissa verkostoissa ja EU-instituutioiden suuntaan, kehittämistoiminnan tuki- ja koulutustoiminnot, Itä- ja Pohjois-Suomen kärkiosaamisen markkinointi, harjoittelijoiden ohjaus, sekä muut toimiston johtajan osoittamat tehtävät.

Sijaiselta edellytetään tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa, erinomaisia esiintymis- ja viestintätaitoja ja vahvaa englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa. Tehtävien menestyksellinen hoitaminen edellyttää alueiden kehittämiseen liittyvien EU-asioiden ja -toiminnan hyvää tuntemusta ja käytännön kokemusta. Itä- ja Pohjois-Suomen maakuntien tuntemus katsotaan eduksi. Lisäksi eduksi katsotaan:

  • EU:n erillisrahoitusohjelmien tuntemus
  • EU-projektikokemus
  • EU-verkostoihin liittyvä työkokemus
  • Kokemus edunvalvontatyöstä Brysselissä EU-instituutioiden suuntaan

Sijaiseksi valitun tulee toimittaa lääkärintodistus ennen tehtävän vastaanottamista. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan.

Lisätietoja antavat erityisasiantuntija Sointu Räisänen (sointu.raisanen@eastnorth.fi, +32 493 55 27 71), kehittämisjohtaja Eira Varis (eira.varis@pohjois-karjala.fi, +358 50 307 4806), EU-toimiston johtaja Kari Aalto (kari.aalto@eastnorth.fi, +358 40 773 8888) ja viransijaisuuden ehtojen suhteen vs. hallinto- ja talousjohtaja Jarmo Heiskanen (jarmo.heiskanen@pohjois-karjala.fi, +358 40 544 5671)

Työpaikan osoite: 24, Avenue Palmerston, B-1000 Bryssel, Belgia

Hae tehtävää sähköisesti 29.10.2018 klo 14.00 (Suomen aikaa) mennessä osoitteessa https://pohjois-karjala.rekrytointi.com/paikat/?o=A_LOJ&list=1 tai https://pohjois-karjala.rekrytointi.com/paikat/?o=A_A&jid=6