Euroopan komissiolle kiertotalouspalkinto Maailman talousfoorumin yhteydessä

29.01.2019

Maailman talousfoorumi ja The Forum of Young Global Leaders myönsivät EU-komissiolle vuoden 2019 kiertotalouspalkinnon viime viikolla Davosissa. Komissio sai palkinnon tunnustuksena työstään kiertotalouteen siirtymisen nopeuttamiseksi.

Taustalla on komission vuonna 2015 julkaisema kunnianhimoinen kiertotalouspaketti. Paketin sisältämät toimenpiteet kattavat tuotteiden ja materiaalien koko elinkaaren aina tuotannosta ja kulutuksesta jätehuoltoon sekä sekundääristen raaka-aineiden markkinoihin. Ehdotetut toimet torjuvat ilmastonmuutosta energiansäästön ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen avulla. Paketti sisältää myös EU:n ensimmäisen muovistrategian.

EU:n tavoitteena on marraskuussa 2018 julkaistun pitkän aikavälin strategian mukaan saavuttaa vuoteen 2050 mennessä asema maailman ensimmäisenä ilmastoneutraalina suurena taloutena, ja kiertotalouteen siirtyminen on osa tämän tavoitteen vaatimaa nykyaikaistamista ja uudistamista. Lisäksi komissio pohtii parhaillaan tarvittavia toimia entistä kestävämmän Euroopan rakentamiseksi.

Lue lisää:

Komission tiedote

Kiertotalouspaketti


 

Ajankohtaista

 
Uutisarkisto 2014 | 2013 | 2012