Kuukauden hanke: Empowering Photonics through Regional Innovation Strategies in Europe (EPRISE)

25.10.2017

 

EPRISE-hankkeen (Empowering Photonics through Regional Innovation Strategies in Europe) pääasiallisena tarkoituksena on tukea fotoniikka-alan pk-yritysten, sekä alueellisten ja kansallisten päättäjien välistä yhteistyötä ja helpottaa alan pk-yritysten pääsyä markkinoille. Hankkeen kautta pyritään tuomaan esille fotoniikan kasvupotentiaali Euroopassa tärkeillä toimialoilla: lääketeollisuudessa, terveysteknologiassa, maataloudessa ja ruoantuotannossa. Konkreettisella tasolla EPRISE- hankkeen kautta järjestetään esimerkiksi useita fotoniikka-alan tapahtumia Euroopassa, ja tarjotaan pk-yrityksille asiantuntijoiden apua markkinoinnin kehittämiseksi.

Fotoniikka on tieteenala, joka tutkii muun muassa valon tuottamista, vahvistamista, siirtämistä, muotoilua ja havaitsemista erilaisia tarkoituksia varten. Fotoniikalla on runsaasti kehityspotentiaalia useilla toimialoilla, ja sen avulla voidaan tukea myös kestävää kehitystä esimerkiksi uudistamalla tuotantoprosesseja ja kehittämällä energiaa säästävää teknologiaa. Fotoniikka on yksi Euroopan komission vuonna 2009 nimeämästä kuudesta avainteknologiasta.

Aikavälillä 1.1.2017 - 30.6.2019 toteutettava EPRISE- hanke on saanut rahoitusta Horisontti 2020-rahoitusohjelmasta ja sen kokonaisbudjetti on noin 1,4 miljoonaa euroa. Joensuun Tiedepuiston fotoniikkatiimi on mukana hakkeen partnerina osana kansallista Photonics Finland-verkostoa. Tiedepuiston yhteyshenkilönä hankkeessa toimii innovaatiopalveluiden kehityspäällikkö Juha Purmonen. Hankkeen koordinaattorina on Marseilles’n fotoniikkaklusteri ja hankkeeseen osallistuu sen lisäksi yhteensä kahdeksan alueellista fotoniikkaklusteria eri maista.

 

EPRISE:n järjestämä fotoniikkaa ruokateollisuuteen-tilaisuus. Kuvaaja: Tuukka Pakarinen.

Uusien verkostojen luominen, jo olemassa olevien verkostojen ylläpitäminen ja yritysten auttaminen fotoniikan hyödyntämisessä toimivat Purmosen mukaan pääasiallisina motivaationa hankkeeseen mukaan lähtemiselle. Joensuun Tiedepuistolla/ Photonics Finlandilla on jo ennestään takanaan muutamia onnistuneita hankkeita, joiden mukanaan tuomat hyödyt alkavat hiljalleen heijastua myös tuleviin projekteihin. Suurin osa EPRISE- hankkeen yhteistyökumppaneista olikin jo ennestään tuttuja Joensuun Tiedepuiston fotoniikkatiimille. Kumppanit ovat löytyneet alan tilaisuuksista, kuten messuilta ja Photonics21- vuosikokouksesta. Myös Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto oli edesauttamassa konsortion ja yhteistyön syntymistä, sillä EU-toimisto toimi aiemmin yhdessä Marseilles’n fotoniikkaklusterin kanssa yhtenä ERRINin fotoniikkatyöryhmän vetäjistä, ja tässä ominaisuudessa tarjosi Joensuun Tiedepuistolle ja Photonics Finlandille mahdollisuuksia saada näkyvyyttä työryhmän toiminnassa Brysselissä. Tiedepuistosta korostetaan, että projekteihin mukaan pääsemiseksi on tärkeää olla läsnä alan tilaisuuksissa ja verkostoitua tulevia hankkeita silmällä pitäen.

 

Keskustelua fotoniikkaa ruokateollisuuteen-tilaisuudessa. Kuvaaja: Tuukka Pakarinen.

EPRISE-hankkeen toteuttaminen on vasta alkuvaiheessa, mutta Purmosen mukaan hankkeen valmistelu on sujunut suunnitelmien mukaan, ja hakuprosessista on tähän mennessä saatu hyvin positiivisia kokemuksia. Hakuprosessi itsessään on auttanut luomaan uusia verkostoja, ja kokeneesta Marseilles’n fotoniikkaklusterista on ollut merkittävästi apua hakuprosessissa. Joensuussa suhtaudutaan toiveikkaasti myös tuleviin rahoitushakuihin. EPRISE-hankkeen lisäksi Joensuun Tiedepuisto osallistuu muihinkin konsortioihin ja keväälle ollaan jo suunnittelemassa uusiin hankkeisiin mukaan lähtemistä.

  

Lisätietoja:

Hankkeen verkkosivuilla

Komission verkkosivuilla

Yhteystiedot:

Juha Purmonen

Kehityspäällikkö
Innovaatiopalvelut 
050 354 3832
juha.purmonen@tiedepuisto.fi

Joensuun tiedepuisto / Photonics Finland


 

Ajankohtaista

 
Uutisarkisto 2014 | 2013 | 2012