Ainutlaatuinen mahdollisuus markkinoida alueen biotaloutta Komission korkean tason tilaisuudessa

30.08.2017

Euroopan komissio järjestää 16.10.2017 Brysselissä korkean tason konferenssin, jossa esitellään Euroopan biotalouden strategia- ja toimintasuunnitelmaa ja keskustellaan sijoittajien sekä alan toimijoiden kanssa. Konferenssi järjestetään osana Horisontti 2020 Sosiaalisen haasteen 2-infoviikon ohjelmaa, ja sitä seuraa biotalouden innovaatioihin keskittyvä osio, johon on kilpailuun osallistumalla mahdollista saada esitettäväksi alueensa innovaatioita markkinoiva videoklippi.

Maksimissaan kahden minuutin pituisen YouTube-videon aiheena voi olla jokin biotalouteen liittyvä innovaatio, uusi liikeidea tai sosiaalinen projekti. Videoklipin ei välttämättä tarvitse olla uusi tai nimenomaan kilpailua varten kuvattu, kunhan siitä käy selkeästi ilmi esiteltävä innovatiivinen teknologia, palvelu, tuote tai tutkimustulos. Videon taustalla olevan innovaation olisi hyvä liittyä myös laajempaan kokonaisuuteen, kuten aluekehitykseen, työpaikkojen luomiseen, kiertotalouteen tai ilmastonmuutoksen hillitsemiseen.

Kilpailuun voi osallistua lähettämällä videon sähköpostilla osoitteeseen: RTD-BIOECONOMY-COMMUNICATION@ec.europa.eu 6.10.2017 mennessä.

Lisätietoja komission verkkosivuilla


 

Ajankohtaista

 
Uutisarkisto 2014 | 2013 | 2012